Maasepän ammattitaitoa

Historia ja referenssit

Maaseppä Oy:n historia alkoi reilut kolmekymmentä vuotta sitten, itseni ollessa 12 vuotias, kun pappani antoi minulle vanhan AGAn puikkohitsin. Tällä pelillä sitten harjoiteltiin hitsausta, tietysti kisattiin naapurin pojan kanssa, kumpi hitsaa paremmin. Siinä ohessa me molemmat opittiin hitsaamaan.

Ensimmäinen oma tekeleeni oli modernisoitu versio puutarhakuokasta, tein sen äkeen kuluneista kärkilapuista. Tästä on sitten hommat vähitellen kasvaneet. Ekan peräkärryn lavan tein vuonna 1994, joka on edelleen käytössä. Sitten tulivat muun muassa sijoituslannoituslaite 4-riviseen perunan istutuskoneeseen ja starttilannoitelaite 12-riviseen juurikkaan kylvökoneeseen.

Vuonna 2002 perustin Savikon Paja toiminimen. 2005 tehtiin isän kanssa MTY kotitilasta, ja saman vuoden syksyllä ostin ensimmäisen kaivurin. Vuonna 2013 oli aika siirtää kaikki yritystoiminta uuden osakeyhtiön alle jonka nimeksi tuli Maaseppä Oy. Vuonna 2015 ostin loput kotitilasta.

Olen syntynyt vuonna 1975. Maatalouskoulusta valmistuin 1992 siitä jatkoin Hyvinkäälle ja valmistuin koneagrologiksi 1995. Viimeinen rutistus on vuodelta 2008, kun sain kone- ja tuotantotekniikan insinöörin paperit.

  • Mikko Töllinen: paalivaunun muutos ja montaa muuta pienempää
  • Poissinvuori Oy: Montaa pienempää
  • MTY Pulkkinen: perävaunut
  • Itelle HIAB kärryt
  • Viren yhtiöt: Vaahteratien saneeraus
  • Poissinvuori Oy: kolmiruuvinen täyttövaunu
  • Matti Vuorinen:Perävaunuja
  • Yksityisten: jätevesi ja pihatoita
  • Oman hallin rakentaminen
  • Tarmo Tikkamäki: korjahitsauksia
  • Tupala-Yhtymä: Kiertokapula hulevesialtaita
  • Tarmo Tikkamäki: Lavettiperävaunu ja korjaushitsauksia
  • Gasum: HST putkilinjoja
  • Gasum: Kunnossapitoa, huoltotasoja ja HST hitsauksia jne.
  • Tikkamäki: Korjaushitsauksia
  • Koneurakointi Toni Virtanen: Liittimen kunnostuksia
  • Maamies Jukka Oy: Nivelten korjauksia
  • Pirkanmaan piha ja kiinteistöpalvelu: Elisan mastojen hoitoa
  • Oy AluSteel AB: Tehdasalueen siirtoperävaunut 2kpl
  • Mikko Töllinen: Navetan ja pihaton maanrakennustyöt
  • Tupala-Yhtymä Oy: Koneistuksia ja hitsauksia
  • Jari Matti Koskela: Päärakennuksen saneeraus
  • Calefa Oy: Hitsaustöitä
  • JT konetekniikka: Aarporausta ja hitsausta
  • Yksityisille: Jätevesijärjestelmiä
  • Hys: Jätevesijärjestelmiä
  • Tupala-yhtymä: Kaivuritöitä, koneiden korjausta
  • Mikko Töllinen: Maanrakennusta ja koneiden korjausta
  • Suomen huoltamolaitteet Oy: HST putkistoja, erilaisia särmättyjä kappaleita jne.
  • Virosen korjaamo Oy: Lomatuurausta
  • Gasum: Kunnossapitoa, huoltotasoja, HST linjoja jne.
  • Aukomet: Teräsrakenteita
  • Tarmo Tikkamäki: Koneiden korjaustöitä
  • Yksityisille: Jätevesijärjestelmiä
  • Suomen huoltamolaitteet Oy: HST putkistoja, pumppu katos jne.
  • Gasum: Kunnossapitoa, hitsausta ja terärakenteita jne.
  • Louhintahiekka Oy: Maanrakennusta Lippulaiva Espoo
  • Tarmo Tikkamäki: Kaivuritöitä ja hitsauksia
  • Suomen Huoltamolaitteet: HST putkia
  • Mikko Töllinen: Maanrakennusta
  • Ennen Vuotta 2017
  • Lakeuden maanrakennus Oy: kaivuritöitä
  • Jokioisten maanrakennus Oy: Kaivuritöitä Ekokemillä
  • Louhintahiekka Oy: Kaivuritöitä pääkaupunkiseudulla ja Ekokemillä
  • Forcit Oy: Tehdasalueen siirtokärry
  • Eero Oesch: useita isoja rakennustöitä ja kaivurihommia
  • Hys Oy: Useita Jätevesijärjestelmiä
  • Raita environment Ltd: Jätevesijärjestelmiä

Maaseppä Oy

Pirttilä 86,
12170 Hietoinen

Tomi Metsola

050 337 2875
tomi.metsola@maaseppa.fi